Lahden Seudun Nuoret Pyytäjät ry
säännöt
1§ YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Nuoret Pyytäjät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahti.
2§ TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU
Yhdistyksen tarkoituksena on nuorten, alle 18-vuotiaiden vapaa-ajankalastusharrastuksen edistäminen Päijät-Hämeen alueella.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa jäsentensä keskuudessa valistus- ja kasvatustyötä järjestämällä koulutustilaisuuksia, kerhoiltoja ja leiritoimintaa vapaa-ajankalastuksen eri osa-alueilla.
Toimintansa tukemiseksi Yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, harjoittaa julkaisutoimintaa, omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.
3§ JÄSENET
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä alle 18-vuotias nuori, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.
Yhdistykseen voi liittyä kannatusjäseneksi yli 18-vuotias henkilö.
Yhdistyksen kannatusjäseneksi voi liittyä myös oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö.
Jäseneksi liitytään suorittamalla jäsenmaksu yhdistyksen tilille.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokoukseen.
Yhdistyksen varsinaisesta jäsenyydestä eroaa sen toimintakauden lopussa, kun jäsen on täyttänyt 18-vuotta. Halutessaan hän voi jatkaa kannatusjäsenenä.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella toiminut vastoin yhdistyksen periaatetta.
Varsinaisilta- sekä kannatusjäseninä olevilta henkilöiltä, yhteisöiltä ja säätiöiltä voidaan periä erisuuruiset liittymis- ja jäsenmaksut. Jäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.
4§ HALLITUS
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja vähintään kolme tai korkeintaan kuusi muuta varsinaista- tai kannatusjäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai estyneenä olleessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaativat.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
5§ YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
6§ TILIT
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausunto hallitukselle viimeistään kahta viikkoa ennen vuosikokousta.
7§ YHDISTYKSEN KOKOUKSEN KOOLLEKUTSUMINEN
Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava sähköpostilla tai eri pyynnöstä kirjeitse yhdistyksen jäsenille viimeistään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta.
8§ VARSINAISET KOKOUKSET
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä helmikuun loppuun mennessä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella 12 vuotta täyttäneellä varsinaisella- ja kannatusjäsenellä äänioikeus. Jokaisella jäsenellä on yksi (1) ääni.
Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet kokouksessa annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan, ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.
9§ YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSESSA KÄSITELLÄÄN SEURAAVAT ASIAT:
1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat
10. Päätetään hallituksen jäsenille maksettavista kokouspalkkioista ja matkakorvauksista
11. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.